Veristä siirappia

Kävin tänään Minimanissa katselemassa, löytyisikö sieltä mitään hauskaa joululahjaksi ostettavaksi, mutta löysin sälää vain itselleni. Joka tapauksessa minulla oli muovikassillinen kantamuksia, kun pääsin ruokakauppaan saakka, eikä tietenkään 50 sentin kolikkoa säilytyslokeroa varten. Rohkaistuin kysymään yhdeltä ohikulkijalta, sattuisiko sillä olemaan kolikkoa vaihdettavaksi, ja olihan sillä. Mutta kun etsin hiluja antaakseni takaisin, hän totesi, että antaa olla näin joulun kunniaksi. Hassua, että tulin siitä niin hyvälle tuulelle.

Kirjaston poistomyynnistä ostin jonkunlaisen satukirjan. Pitää katsella tarkemmin.

Ursula K. Le Guinin Taivaan työkalu on nyt luettu, ja nyt minulla ei taas olekaan kirjastosta mitään luettavana. Paitsi yksi origamikirja, mutta sitä en meinannut lukemalla lukea, vaan lähinnä selailla, ajattelin ihan huvin vuoksi kokeilla taitella pari paperia, kunhan ennätän.

Le Guin kirjoittaa totutusti hyviä kirjoja, ja hyvä oli tämäkin, vaikkakaan ei mielestäni ihan parhaimmistoa häneltä. Mutta Ursula-täti kirjoittaa kyllä huonoimmillaankin paremmin kuin monet muut parhaimmillaan. Joka tapauksessa tässä George Orr näkee unia, jotka muuttavat todellisuutta ja on ainoa, joka aamulla muistaa, että asiat ovat olleet eri tavalla. Hän haluaa päästä eroon tästä pelottavasta ominaisuudesta ja menee unitutkija tohtori Haberin luo, mutta yrittääkö Haber auttaa häntä vaiko käyttää häntä omien päämääriensä saavuttamiseen?

Ainakin minä tunsin suurta sympatiaa Orria kohtaan, joka oli joutunut yhteiskuntajärjestelmässä puun ja kuoren väliin. Helppo samastua. Kirja veti hyvin mukaansa eivätkä tieteelliset selonteot menneet vielä mitenkään liian vaikeiksi. Oikein mukava lukukokemus.


Olen vielä naputellut nanoani, tarina ei ole lopussa vaikka sanamäärä tulikin täyteen. Yritän saada jonkinlaisen lopun tämän kuun aikana tehtyä, toivottavasti ihan parin seuraavan päivän sisällä. Siitä tosiaan lisää sitten kunhan olen saanut sen tehtyä.

Tänään olen ehtinyt vähän siivoilla ja vastaavaa, vaikka kerkesin kyllä myös käymään kaverin kanssa kahvilla, mikä tulikin melkoiseen tarpeeseen tuo juttutuokio. Mutta sen jälkeen laittelin itselleni ihan oikeaa ruokaa, jonkinlaista italialaista keittoa, johon tuli lihaa, parsakaalia, tomaattia ja pastaa ja josta tuli aika hyvää. Suuri osa menee kyllä pakastimeen, hyvä juttu sinänsä, koska eipähän tarvitse sitten joka päivä laittaa ruokaa erikseen. Sitten siivosin keittiön, jonka olin sotkenut aika totaalisesti kokatessani - keittoa tuli niin paljon, että jouduin loppuajasta keittämään sitä kahdessa kattilassa, kun ei ollut yhtä tarpeeksi isoa, ja aika lailla sitä kyllä loiskui sitten hellallekin. Hm, iso kattila onkin yksi niistä jutuista, jotka tästä kämpästä vielä puuttuvat. Pitäisi kai laittaa noita johonkin muistiinkin ja yrittää sitten välillä paikata puutteita kunhan siihen on resursseja. Imuroin myös pikaisesti.

Nyt pitäisi kait kokeilla, saisiko kirjoiteltua vielä vähäsen nanoa eteenpäin. Olisi kiva saada se kokonaan pois päiväjärjestyksestä, että saisi edes jotakin joskus valmiiksikin saakka.

Minun Nanoni teemabiisiksi sopisi se, joka alkaa: "Words don't come easy to me..."

Arvasin, että tekstin tuottaminen tulee olemaan tahmeaa, koska olen ollut viime aikoina sekä väsynyt että kiireinen, mutta silti asia tuli jonkinlaisena yllätyksenä. Ihan worst case scenario tämä ei ole, olen saanut sentään aloitettua ja olen tavoitteestani jäljessä "vain" tuhat sanaa, mikä tuntuu kyllä paljon enemmältä. On masentavaa olla koko ajan miinuksella, mutta energiaa ei ole sellaiseen spurttiin, että saisin railon kiinni. Vielä ei kuitenkaan luovuteta, ehkä tämä tästä vielä lähtee. Tai jos ei lähde, niin sitten nilkutan perässä vaikka silkkaa piruuttani.

Muuten näkymät eivät ole ihan niin lohduttomat. Olen saanut luettua kirjoja, tänään tiskasin ja kävin kaupassa, löysin hyvältä vaikuttavan kauppakassin ja vielä pari pientä keittiötarviketta. Nyt minusta tuntuu, että keittiöni on aika hyvin varusteltu. Vohvelirauta olisi periaatteessa kiva, mutta enpä tiedä tulisiko sitä kuitenkaan käytettyä, ja aina voi tehdä lettuja paistinpannulla. Myöskään kahden litran kakkuvuokaa en omista, minkä taas eilen panin merkille tehdessäni jotakin omituista hunaja-kahvikakkujuttua, joka olisi pitänyt paistaa semmoisessa. Käytin vähän pienempää vuokaani, mutta onneksi taikina nousi sen verran nuivasti, ettei tullut yli. Kakku puolestaan on hyvää, vaikka inkivääriä ei ollutkaan - sitä muistin kyllä ostaa sitten tänään.

Sain vihdoin ja viimein luettua Arto Paasilinnan Suloisen myrkynkeittäjän, joka on ollut minulla lainassa pienen ikuisuuden. Kirjaa väitettiin tappohauskaksi, mutta minä en kyllä nauranut kertaakaan. En oikeastaan edes hymyillyt, mitä nyt välillä vähän virnuilin sisäisesti. Pratchett ja Adams ovat hauskempia! Mutta kyllä tämä silti oli kiva lukukokemus ja voisin ihan hyvin kuvitella lukevani lisääkin Paasilinnaa. Vaikka jo yleissivistyksenkin puoleen.

Vanha everstinna Linnea joutuu nuoren sukulaispoikansa ahdistelemaksi. Perintöä kärkkyvä poika tuo Linnean torpalle ystäviään remuamaan ja vaivaa vanhusta kaikin mahdollisin tavoin. Linnea pakenee vainoojiltaan, mutta tarinan lopputulos ei oikein suju suunnitelmien mukaan. Paasilinnan teksti kulkee helposti ja juonen osaset naksahtavat siististi kohdalleen, joten kyllä tämän parissa viihtyi vaikka ei naurattanutkaan.

Olen ollut muutamana viime päivänä poikkeuksellisen aikaansaava. Lähinnä siivousta on tullut harrastettua, on käsittämätöntä, miten paljon yksiössäkin voi olla siivoamista. Tänään kohteena oli erityisesti keittiö, ja nyt siellä ehkä voi kuvitella laittavansakin ruokaa. Jos siis jaksaisi sen siivousurakan jälkeen...

Kaikkein paras juttu tässä oli kuitenkin se, että sain vihdoin ja viimein pestyä vanhan, tyhjän akvaarioni. En vielä ihan tiedä, mitä aion tehdä sillä, mutta jotain kasveja tai elukoita sinne voisi laittaa. Jos laittaisi valaisimeen kasveille sopivat loisteputket, jotkut kasvit voisivat tykätä olla siellä, ehkä vähän kosteammassa ympäristössä. Tropikaario on ollut haaveena todella pitkään, pitää harkita, olisiko semmoisen laittaminen mitenkään mahdollista tuohon. Mutta oli miten oli, se on nyt kuitenkin puhdas ja valmiina jatkotoimenpiteitä varten.

Ehkä tämä omituinen kodinlaitteluvimma johti myös siihen, että hankin vähän uusia astioita. Ruokailuvälinesetti tuli todellakin tarpeeseen, mutta teemukeja en olisi välttämättä tarvinnut. Ostin ne kuitenkin, koska olivat miellyttävän simppelit ulkonäöltään ja myös mukavan isot.

Parin päivän kuluttua alkaakin jo marraskuu ja Nanowrimo. Odotan itse asiassa innolla, vaikka en olekaan viime aikoina saanut kirjoiteltua oikein mitään. Ehkä tästä saa sen tarvittavan potkun. Aina voi ainakin yrittää.

En ole tullut tehneeksi viime aikoina mitään kovin järjellistä, sen sijaan saan aikaan semmoista pikkunäpertelyä, joka on oikeastaan ihan turhaa, mutta myös varsin kivaa. Muun muassa tein valmiiksi muutaman käyttöarvottoman käsityön. Sain myöskin otettua niistä kuvat. Ihan vain siksi, että sattui huvittamaan.

Tämä virkattu liina oli esimerkiksi todella rentouttava virkata, vaikka tuskinpa sitä tulen pöydällä juuri pitämään. Ensinnäkään minulla ei ole kovin paljon pöytäpinta-alaa, etenkään vapaata. Toiseksi en ole älyttömän suuri pitsifani, sitä ei saa olla liikaa. Harmi (?) vain, että sitä on niin kiva tehdä.

Tämä virkattu lumme on vieläkin järjettömämpi kapine, mutta tulipahan tehtyä.

Näitä lapasia tulee ehkä jopa käytettyäkin. Vaikuttivat kokeilun perusteella lämpimiltä.

Seuraavaksi aloitan varsin luultavasti kaulaliinan. Tarvitsen semmoisen leveän, joka näyttäisi hyvältä villakangastakin kanssa. Luultavasti mustan - siihen olisi jo langatkin valmiina. Pitäisi vaan päättää kuvio.


Katselin tässä yksi päivä telkkarista Ruohometsän kansa -leffan, piirretyn joka perustui Richard Adamsin samannimiseen kirjaan. Ihan mukavasti teos oli saatu vastaamaan kirjaa ja piirustusjälkikin oli miellyttävää katsottavaa, mutta ei tuo leffana yltänyt klassikkokirjan tasolle. Harvoin leffat kyllä alkuperäisen kirjan tasolle yltävätkään. Tämä sovitus oli kuitenkin suht onnistunut ja mukava katselukokemus.

Ehkä tuo parin viikon takainen kirjahyllyjen siivous avasi padot, sillä nyt olen saanut sen jälkeen kämppää vähän siistittyä muutenkin. Tänään järjestelin hyllyjen päällisiä, laitoin papereita mappiin, pyyhin pölyjä ja sen sellaista. Pesukonekin pyörii ja eilen on imuroitu, iso osa kankaista on laitettu kaappiin odottamaan oikeaa aikaa eivätkä ne enää pyöri jaloissa. Tosin niitä tulee olemaan tuska etsiä sitten, kunhan taas jaksan saksia jonkun kankaan kappaleiksi, mutta sitä nyt tuskin tapahtuu vähään aikaan, kun keskeneräisiäkin ompeluksia on vielä aika reilusti. Tai no, ei siellä vissiin ole kesken muuta kuin yksi liivi sekä verkkarit, mutta menee niidenkin kokoamisessa ainakin kolme ompelukertaa, ja olen vielä laiska ottamaan ompelukonetta esille. Jonkinlainen hameenraatokin lojuu korin päällä, kun vaan muistaisin, mitä sille oikein meinasin tehdä.

Tämän hämmentävän seikan lisäksi sain eilen ihan omituisen inspiraation leipoa, ja päädyin sitten tekemään suklaamuffinsseja. Niistä tuli todella karmean näköisiä, sillä ne kohosivat "vähän" enemmän kuin olin kuvitellut, mutta kunhan ne oli saanut revittyä irti toisistaan, totesin, että maussa ei todellakaan ollut mitään vikaa, vaan itse asiassa ne olivat erittäin hyviä. Suurimman osan tosin laitoin pakastimeen, jolloin totesin, että olen käyttänyt kaikki pakastepussini ja jouduin laittamaan rasioihin. Omituiset sattumukset jatkuivat tänään vielä kaupassakin, sillä ihme kyllä muistin ostaa niitä pusseja lisää ja vähän aikaa sitten loppunutta kanelia myös. Ilman ostoslistaa!

Lehtiäkin olen lukenut suhteellisen ahkerasti, tänään sain viimeisimmän Tähtivaeltajan luettua loppuun. Kirjoista kesken on Jordanin Uusi kevät, josta lisää kunhan saan sen piakkoin luettua.

Nyt se on luettu. Lars Saabye Christensenin Velipuoli, melkein yhdeksänsataasivuinen tiiliskivi. Olihan se sen arvoinen, vaikka alkuun pääseminen olikin vähän vaikeaa kirjan jäätyä liian pitkäksi aikaa kesken. Tämä ei ole oikeastaan yhtään minun tyylistäni kirjallisuutta, sillä tässä ei ole spekulatiivista vaan silkkaa pohjoismaista realismia, ja itse asiassa olenkin aikoinani ostanut tämän kirjan lahjaksi. Meinasin vain itse pikaisesti lukaista tämän ennen lahjansaajan syntymäpäivää, mutta jumituin silloin lukemisessa ja sitten erinäisistä syistä lahja jäi kokonaan antamatta ja kirja minulle. Varsin onnekasta sinänsä, sillä tämähän on hyvä.

Mitenhän tätä nyt kuvaisi. Jossain määrin tämä muistuttaa maagista realismia, sukukronikkaa. Tarina alkaa jo ennen päähenkilön syntymää siitä, kun hänen velipuolensa laitetaan alulle raiskauksella ja perheen kolmen sukupolven naisten elämää seurataan jonkin aikaa ennen kuin päähenkilö sitten suvaitsee syntyä tarinaan ja aletaan seurata etupäässä hänen kasvuaan. Isoveli Fred on suuressa asemassa Barnumin elämässä, häntä väliin vihataan ja väliin rakastetaan, hän on oman tiensä kulkija, joka on enemmän poissa kuin paikalla.

Tämä ei ole mikään hyvän tuulen kirja, mutta koskettava se kyllä on. Henkilöt ovat niin realistisia, että suorastaan ärsyttävät typeryydellään, samalla haluaisi, että he saisivat onnellisen lopun, mutta tietää, ettei niin tule käymään. Elämässä asiat harvoin loksahtavat paikoilleen, eivät myöskään Velipuolessa. Suosittelen.


Olen ollut ahkera, sain kynnysmattoni vihdoin pestyä. Mitenköhän kauan ne odottelivatkaan sitä. En edes muista. Mutta nyt ne ovat kylppärissä kuivumassa ja saan ne lattialle sopivasti näille syksyn kurakeleille. Iltalenkillä oli kaunista, kun täysikuu paistoi pilvien lomasta.

No niin, kun sain vähän aikaa sitten kirjakasani järjestettyä, niin nythän on sitten hyvä aika ostaa lisää kirjoja kertymään sotkuisiin pinoihin. Minulla olikin jo ikävä niitä kirjahyllyn reunalle kasattuja kirjoja, jotka eivät mahtuneet mihinkään muualle.

Käynti Löytöhallissa oli suhteellisen kohtalokas, koska siellä myytiin kirjoja kuudellakymmenellä sentillä ja osa oli jopa ilmaisia. Näin ollen on pienoinen ihme, ettei mukaani kertynyt kuitenkaan kuin kuusi kirjaa. Paras löytö taisi olla Charlotte Bronten Kotiopettajattaren romaani, joka minun on pitänyt lukea jo pitkään, löysin myös pari jotain hämyistä ikivanhaa scifiviritelmää, joiden lukeminen voi olla aika hilpeää. Kun kasaan lasketaan mukaan vielä kirjakaupasta bongattu Carlo Collodin Pinocchio (englanniksi), niin nyt alkaa näyttää jo taasen kotoisemmalta.

Itse asiassa ainoa ostoksia rajoittanut tekijä taisi olla olkalaukkuni koko. Tuli tutkittua, kuinka monta kirjaa siihen oikein pystyy survomaan, ja oikea vastaus oli täsmälleen tuo seitsemän.

Minulle tuli ihan täydellisenä yllätyksenä, ettei voimassa olevalla opiskelijakortilla pysty ostamaan bussiin opiskelijan kuukausikorttia. Lisäksi pitää todistaa, että on Lappeenrannassa kirjoilla. Tämmöisestä ei tietenkään ole puhuttu missään mitään, joten ärsyynnyin matkahuollossa melkoisesti. Päivä ei ole muutenkaan ollut ihan parhaasta päästä.

Velipuolen lukeminen etenee hitaasti mutta varmasti. Hyvä kirja, mutta jotenkin hidaslukuinen.

Tänään päätin vihdoinkin siivota kirjahyllyni ja laittaa uusimmat hankintani paikoilleen. Homma ei ollut ihan niin kevyt ja mukava kuin olin odottanut, sillä yleensä minusta on mukava järjestellä hyllyjäni, siinä kun pääsee hipelöimään kirjoja. Tällä kertaa kuitenkin paljastui, että liika on liikaa tässäkin asiassa. Rymysin kaappeja ja hyllyjä vajaat viisi tuntia ja sen jälkeen tuntuikin siltä, että en halua liikahtaa muutamaan päivään ollenkaan.

Tässä ne kirjat, jotka eivät mahtuneet kirjahyllyihin. Neljä metriä, 160 kappaletta. Luetteloin jokaisen... Onneksi mahtuivat vaatekaappien yläkaappeihin. En odota innolla sitä, että joudun etsimään niiden joukosta jonkun tietyn teoksen, vaikka tosiaan teinkin sen listan siitä, minkä olin survonut mihinkin.



Kun tyhjensin kameraa, löytyi tämmöinenkin multaisen noutajan kuva, otettu reilu viikko sitten, kun vanhempien koira oli hoidossa. Tuo rimpula on oma.

Täydellisesti vastoin odotuksia sain eilen mp3-soittimeni toimimaan. Ohjelmiston asennus tietokoneelle sujui heti ensimmäisellä yrityksellä ja sitten käyttöohjetta tutkimalla onnistuin siirtämään soittimeen pari biisiä kokeeksi ja jopa kuuntelemaan ne. Olen hyvin suuresti hämmentynyt tästä taidonnäytteestä. En ole ehkä sittenkään ihan niin käsi tekniikan kanssa kuin olen tottunut ajattelemaan. Seuraavaksi voisi ottaa selvää siitä, miten nauhoitus toimii. Tuolla pitäisi pystyä nauhoittamaan, siinä on mikrofoni. Tämä on erittäin mukavaa sen takia, että olen harkinnut jonkinlaisen sanelukoneen hankkimista. Kirjoitusideani syntyvät usein lenkillä ja olisi kovin kätevää, jos ne voisi nopeasti sanella jonnekin muistiin ennen kuin haihtuvat mielestä.

Olen nyt vihdoin päässyt kunnolla kiinni Lars Saabye Christensenin Velipuolen lukemiseen. Minulle kävi ensimmäistä kertaa elämässäni niin, että jouduin aloittamaan kirjan uudelleen alusta kun en muistanut yhtään, mitä siinä oli tapahtunut. Niin voi kai käydä jos jättää kirjan vuodeksi täysin kesken... Syy ei ollut siinä, että kirja olisi huono tai tylsä, vaan siinä, että ilmeisesti oli "pakko" lukea pari kirjaston lainaa pois välissä ja sitten se vain jotenkin jäi. Nyt olen jo melkein puolivälissä ja pidän lukemastani suuresti, lukeminen etenee ihan hyvällä vauhdilla.

Eilen harhauduin kirjastoonkin kaupunkireissullani, mutta en lainannut mitään. Sen sijaan pelastin muutaman poistokirjan omaan hyllyyni. Best new horror-kokoelman, Kimmo Sanerin Avaruussirkuksen ja Joan D. Vingen Matkalla avaruuteen. En tiedä noista mistään mitään, mutta kyllä ne tänne jonnekin mahtuvat. Ehkä... Minun ihan oikeasti pitäisi järjestellä kirjahyllyni uudelleen, sillä loppusijoituspaikkaa odottavia kirjoja on jo yli hyllymetri.

Enpäs nyt muista, milloin olisin viimeksi käynyt ostoksilla. Tänään tuli käytyä. En mitään hirveän tärkeää ostanut, mutta jonkin verran sellaista pikkusälää, mitä olen halunnut jo pitemmän aikaa. Ensisijaisesti olin etsimässä syviä lautasia sekä mp3-soitinta. Niin ja oranssia sekä vaaleanoranssia villalankaa. Minulla on tekeillä kirjoneulelapaset ja nuo värit loppuivat kesken, joten piti käydä Karjalan ompelukoneesta hakemassa lisää. Siellä on kirjontaan tarkoitettuja lankoja pienissä kerissä, ettei tarvitse ostaa mitään 150 gramman megakerää, jonka lopulla ei tekisi kuitenkaan mitään. Nyt voinkin jatkaa taas neulomista. Ja olen ylpeä siitä, etten sortunut ostamaan lisää kankaita, kun edellisetkin satsit ovat vielä leikkaamatta ja ompelematta.

Olen jo pitkään tuskaillut sitä, että kaikki vähäiset syvät lautaseni tuntuvat olevan jatkuvasti kaikki likaisina. Olen saanut melkein kaikki astiani vanhemmilta/isovanhemmilta, ja eri astiaston osia on vuosien saatossa rikottu vaihtelevia määriä. Huvittavaa, että voisin astioiden puolesta kevyesti kahvittaa tusinaa ihmistä yhtä aikaa, mutta silti joudun tiskaamaan melkein aina ennen kuin voin ottaa keittoa. Päätin tänään vähän paikkailla tätä puutetta ja löysinkin ihan kivoja astioita siedettävään hintaan, mukaan lähti 2 syvää lautasta, 2 salaattilautasta ja 2 kulhoa. Kaikki tietysti eri värisiä... Täydentävät mukavasti tätä sekasotkuastiastoani.

Mp3-soittimenkin löysin ja suunnittelen juuri, että alkaisin asentaa siihen ohjelmistoa. Odotettavissa iltaan asti: tuskailua ja hajoilua, kun tekniikka ei taaskaan toimi sillä tavalla kuin pitäisi. Lenkillä löin varpaani kipeästi kiveen ja siihen sattuu vieläkin. Odottelen tässä kauhulla, että mustuuko kynsi vai ei.

Lukeminen on ollut vähän heikoissa kantimissa jonkin aikaa, mutta nyt sain luettua pari kappaletta Animorfeja, Maanalaisen ja Päätöksen. Näissä ei oikeastaan ollut mitään sen ihmeellisempää kuin muissakaan sarjan kirjoissa. Yeerkit tekevät suunnitelmia ja animorfit sitten heittävät parhaansa mukaan kapuloita rattaisiin. Erilaisiksi eläimiksi muututaan vähän väliä ja hyvin täpäriä pelastumisia riittää. Siinä välissä jaksetaan sitten naureskella Marcon huonoille vitseille ja tuntea eksistentiaalista angstia siitä vastuusta, joka heidän harteillaan on.

Kummallista tässä on vain se, että kaikesta huolimatta näitä kirjoja on kiva lukea. Ei niitä montaa peräkkäin jaksa ennen kuin aivot menevät oikosulkuun, mutta yksi tai kaksi silloin tällöin toimii välipalana ihan kelvosti. Lukeminen on helppoa ja nopeaa, ja sitten jaksaa taas sulattaa jotakin vähän monimutkaisempaakin.

Päätin tänään pitkästä aikaa leipoa pullia, ja tein niin myös. Tosin mokasin. Fiksu veto käydä valmistamaan korvapuusteja ja jättää tarkastamatta ensin, onko kanelia tarpeeksi. Ei ollut. Tein sitten voisilmiä, blah. Olisin halunnut nimenomaan korvapuusteja. No, ehkä nuo syötyä tulee.

Kaivoin syksytakin esiin toissapäivänä, kun ulkona oli niin kylmä. Alkoi heti tuntua muutenkin syksyiseltä, tänä aamuna huomasin maassa keltaisia lehtiä.

Olen lueskellut Usvan satunumeroa, mutta se on vielä kesken, joten siitä lisää myöhemmin. Aika lailla tapahtumitta on aika kulunut, mitä nyt lankesin taas kirjastossa.

Pitäisi kaikenlaista, vaan tänään on niitä päiviä, jolloin olisi kannattanut jäädä sänkyyn. Nurinkurista kyllä nousin sen sijaan harvinaisen aikaisin nähtyäni äärimmäisen kummallisia unia muun muassa gepardeista tai jostain vastaavista kissaeläimistä. Jotain me yritimme ajaa takaa niiden avulla, se oli aika sekavaa.

Ei ole sattunut mitään isompia vastoinkäymisiä, sitä tavallista vain. Nettisivut lagaavat, kaadoin kahvia lattialle, koira oli vähällä syödä käsityölehteni...

Olen lukenut vain novelleja, pitäisi kohta saada tartuttua taas johonkin kirjaankin. Jospa lukisin vaikka loppuu Velipuolen, jonka olen aloittanut joskus vuosi sitten. Vai oliko se kaksi vuotta. Ei voi muistaa.

Tuli ikävä tätä teemaa, joten vaihdoin takaisin.

Juuri nyt ei tarvitse kirjoittaa eikä lukea mitään, selailen vain uusimpia Spinejä ja Portteja ja luen novelleja, en kirjoja. Sarjakuvia olisi kanssa pinossa odottamassa vuoroaan. Jotakin kevyempää välillä. Leffojakin on katsomatta.

Syksy tuntuu tulevan, tänään lenkillä oli oikeasti kylmä, vaikka oli pitkähihainen takin alla. En muista, milloin viimeksi on tuntunut vastaavalta. Oikeastaan mukavaa. Jollakin tavalla pidän syksystä, vaikka silloin sataakin paljon.

Olen viettänyt melkoista hiljaiseloa, mutta nyt teen taas vaihteeksi oikeasti töitä kirjoittamisen kanssa. Katsoin yksi ilta leffaa, jotakin sellaista kuin "Seitsemän miekkaa" tai sinne päin, ja yhtäkkiä tajusin, että en ole aikoihin tehnyt mitään teksteilleni, ja silloin ryhdyin ajattelemaan asiaa jälleen tosissani. Tein rankkaa ajatustyötä erään keskeneräisen novellin kanssa ja nyt olen muutamana päivänä kirjoittanut sitä eteenpäin ja edistynytkin jopa. Jos saan pidettyä tämän tahdin, pitäisi minun saada ensimmäinen versio kasaan joskus ensi viikolla, ja se olisi todella helpotus. Muokkaamista olisi sen jälkeen järjettömän paljon, koska novellin alku on vanha, mutta olisi ainakin jotakin, mitä työstää. Ja lopputyökin etenisi hivenen.

Vähän ruosteessa tuntuu olevan bloggaaminenkin, yritän petrata myös sillä saralla. Mutta toistaiseksi totean lähinnä, että hengissä ollaan.

On ollut hiljaista kaikin puolin. Katselen telkkaa ja neulon sormikkaita syksyä varten, lempiparini hajosi käsiin viime talvena. Nekin olivat itsetehdyt, tosi monta vuotta sitten.

Kun kävin tänään keskustassa, löysin antikvariaatista Ira Lewinin Rosemaryn painajaisen. Nimi oli niin tuttu, että ostin pois.

Illalla alkaa olla hämärää. Se on kivaa. Ja ai niin, piristin itseäni löytämällä tietokoneeseeni ihanan taustakuvan.

Olen nyt lukenut teoksen Novellit 2008, joka on koottu Joenpolven novellikilpailun kärkiteksteistä. Olen lukenut pari näitä antologioita ennenkin ja odotin, että saan ärsyynnyksestä vähintään aivoverenvuodon, mutta ihme kyllä en saanut. Joko tässä ei ollut niin hämärää kamaa kuin aiemmissa tai sitten olen kasvanut novellien lukijana. Tai ehkä kyseessä on joku kombinaatio noista.

Näitä novelleja luki ihan mielellään, pari oli kyllä sellaisia, joista en pitänyt, mutta uskoisin tällä kertaa sentään tajunneeni, mistä oli kysymys. Ja pari oli ihan hyviäkin. Semmoisia arjen pieniä iloja ja suruja. Tekstit tosin tapasivat loppua välillä aika omituisiin kohtiin, mutta minä olenkin kranttu sen suhteen, millaisista lopetuksista pidän. Vähän avonaiset vielä menevät, mutta liika on aivan ehdottomasti liikaa.

Huomenna pitäisi sitten lähteä Tampereelle FinnConiin. Mitähän tänä vuonna on edessä? Kahtena edellisenä vuonna oli oikein kivaa enkä näe syytä, miksei olisi nytkin. Olen jo käynyt kaupassa hakemassa vähän evästä ja tiskannut, mutta pakkaamatta on vielä, en ole siihen käynyt käsiksi. Onhan tässä vielä ilta aikaa, vaikka pitääkin lähteä aika aikaisin huomenna. Ja Conista lupaan raportoida.

Valvominen vaikuttaa minuun mielenkiintoisesti erilaisilla tavoilla eri kertoina. Useimmiten pitkään valvottuani kuitenkin mieleni tekee kirjoittaa jotakin. Siinä, että on lukenut koko yön jotakin hyvää tarinaa ja huomaa aamun koitteessa, ettei nukutakaan, vaan tekee mieli tehdä jotakin, on vain jotain, mikä saa sormeni syyhyämään. Väsymyksen asteista sitten riippuu, pystynkö toteuttamaan tuota mielitekoa vaiko en.

Tänään vastaus ei kylläkään riipu pelkästään siitä. Moni sormenpääni on kipeä ja mietin, mahdanko saada taas kynsivallintulehduksen. Se on kiusannut aina välillä, yleensä vain vasemmassa etusormessa, mutta tällä kertaa muutama muukin sormi tuntuu kipeältä, vaikka tuo onkin pahin. Pitäisi ehkä lopettaa kynnenvierustojen pureskelu. Joka tapauksessa vihaan laastarien kanssa kirjoittamista, koska en tunne näppäimiä ja se vain tekee kaikesta todella vaikeaa.

Ei sillä, että minulla itse asiassa mitään kirjoitettavaa olisikaan. Elämä menee eteenpäin, minä en. Keitän toisen kupillisen teetä ja viihdytän itseäni kirjalla.