Home

Mainos

Mukauta

28. heinäk. 2008

quovadis

FinnCon 2008 yleisesti

Perjantaiaamuna heräsin reilusti ennen kuin kello soi, liekö ollut jotakin matkakuumetta. Pakkailin loppuun ja surffailin hiukan netissä, kun koko viikonlopun pitäisi olla ilman tietokonetta - kova paikka kenelle tahansa dataajalle, joskin aikataulu oli sen verran täynnä, ettei konetta ennättänyt kovin paljon kaipailla.

Tampereella oltiin hyvissä ajoissa ja ennätimme käydä hotellilla ennen kuin suuntasimme ohjelman pariin, huolimatta siitä, että etsimme ensin hotellia hiukan väärästä osoitteesta eikä sisäänkäyntikään ollut oikealla kadulla. Inhoan pyöröovia, ne ovat pelottava keksintö ja saavat tuntemaan kuin olisin jossakin hamsterin juoksupyörässä. En kuitenkaan jäänyt jumiin kertaakaan viikonlopun aikana, hämmästyttävää kyllä.

Kuuntelimme kunniavieraiden M. John Harrisonin ja Farah Mendlesohnin keskustelua, joka koski erilaisia fantasian lajeja ja muuta kiintoisaa, yllättävän hyvin pysyi mukana englanninkielisessä, vaikka jotain jäikin aina välillä ymmärtämättä. Tämän jälkeen jaettiin Nova-kilpailun palkinnot. Minulta jäi tänä vuonna osallistumatta, mutta kollega oli paikalla pitämässä lippua korkealla, paljon onnea hänelle vielä kerran.

Ilta venähti pitkäksi mielenkiintoisessa seurassa ja lauantaiaamuna noustiin aikaisin, minun mittapuullani. Sen verran kiintoisa päivä oli kuitenkin luvassa, ettei juuri nukuttanutkaan, aamupalaa vain hotellilla ja menoksi. Ehdimme luoda alustavan silmäyksen kirjapöytiin ennen kuin alkoi Atorox-palkinnonjakotilaisuus. Sielläkin oli ilahduttavasti tuttuja nimiä ja naamoja korokkeelle nousemassa, minä en kuulunut siihen joukkoon, vaikka novellini olikin listalle äänestetty. En ollut pettynyt, sillä minulle listalle pääseminen oli jo ihan odottamaton ilo. Kovasti onnea mainitulle tutulle naamalle vielä.

Seurasimme montaa kiintoisaa paneelia ja tilaisuutta, Tähtifantasiapalkinto jaettiin - pitänee hankkia voittanut kirja jostakin luettavaksi. Lasten- ja nuortenkirjoja kirjoittavat kirjailijat keskustelivat scifistä ja fantasiasta, puut puhuivat metsien merkityksestä fantasiassa. Omakin inspiraatio alkoi jo vähitellen heräillä ja alkoi tuntua siltä, että voisi itsekin taas skarpata tällä saralla.

Ohjelman lomassa ennätin myös tavata ihmisiä. Netistä tuttujen ihmisten näkeminen oikeasti on aina jännittävää, mutta useimmiten myös oikein mukavaa, niin tälläkin kertaa. Nimimerkki sai taakseen kasvot ja äänen. Harmillista, että aikaa oli hyvin rajallisesti conin hullunmyllyn pyörityksessä.

Pienen kirjaostelun jälkeen lähdimme syömään ja sen jälkeen pikainen piipahdus hotellilla ennen iltarientoja. Melkoinen läjä suomalaisen spefifandomin väestä sulloutui samaan ravintolaan/baariin/mikälieolikaan ja ihmisiä siis riitti tavattavaksi. Minä ujoilin taas kerran suurimman osan ajasta, mutta kyllä sitä tuli joidenkin kanssa ihan keskusteltuakin mitä erilaisimmista aiheista. Nukkumaan päästiin jo ennen kolmea...

Sunnuntaina luotiin vielä katsaus afroamerikkalaiseen tieteiskirjallisuuteen sekä siihen, mitä Harry Potterin jälkeen voisi lukea. Kirjavinkkejä sateli ihan laittoman paljon ja raapustelin niitä ylös. Tämän jälkeen oli vielä kirjoittajille suunnattu tapaaminen, jossa oli kaikenlaista juttua aloittelevien ja miksei pidemmälle ehtineidenkin kirjoittajien vaikeuksista ja kaikesta mahdollisesta. Kiinnostava tilaisuus, jonka jälkeen suuntasimme kotia kohti. Olinkin siinä vaiheessa jo ihan täysin puhki ja jostakin oudosta syystä vasemman jalkani pohjaan sattui kovasti, vaikka en ollut tehnyt sillä mitään outoa.

Tämä päivä onkin sitten mennyt suurelta osin toipuessa elämyksestä, joskin siivosin myös tavallista reippaammin. On nimittäin tehtävä erinäisiä järjestelyjä uusien kirjojen sijoittamiseksi ja päätin aloittaa siivoamalla ihan yleisesti, joten nyt on piiskattu pari mattoa, imuroitu, pyyhitty lattia, pesty liesitaso... no, siihen se taisi jäädäkin. Koira tuli kotiin tänään.

Lisää con-aiheista juttua on tulossa vielä, kunhan saan mietteitä kasaan.

29. tammik. 2008

graveyard

Kauhuleiri

Perjantaina lähdettiin kirjoittajakollegan kanssa sinne kummitusjuttuleirille. Ajokeli ei ollut mitenkään hyvä, mutta sopi kyllä viikonlopun kauhuteemaan - mikä onkaan kauheampaa kuin autoilu huonossa kelissä? Perille löydettiin hienosti, vaikka minä toiminkin kartanlukijana.

Viikonloppu sujui kaikin puolin mukavasti ja kaikkien mukana olijoiden kanssa ennätti jutella, kun porukkaa oli vain kymmenisen henkeä. Omasta puolestani kiitos kaikille paikalla olleille ja erityiskiitos Annelle siitä, että jaksoi tämmöisen leirin järjestää.

Luimme toistemme novelleja ja kommentoimme niitä, ja minulla on nyt pariin novelliin mielessä parannusehdotukset, joiden avulla toivottavasti saan tekstejä parannettua. Lauantaina kävimme ulkona nuotion ääressä palelemassa ja paistamassa makkaraa ja vaahtokarkkeja. Pimeässä metsässä oli jännää kuulla novelleja ääneen luettuina, niihin tuli ihan erilainen tunnelma ja palelukin unohtui hetkeksi. Myöhemmin sauna sulatti viimeiset kohmeet.

Katsoimme myös kaksi elokuvaa, joista kumpaakaan en ollut nähnyt ennen ja joista pidin kovasti. Call of the Cthulhu on tehty Lovecraftin tarinoiden mukaan ja tavoitti minusta hyvin alkuperäisen teoksen hengen. Mustavalkoinen mykkäfilmi toimii vielä nykyäänkin, kun se tehdään hyvin. Kylä taas oli tarina oudolta tuntuvasta kyläyhteisöstä, jonka ulkopuolella elelee hirviöitä, ja sisälsi hienoja hahmoja, kuten sokean tytön sekä kylähullun. Molemmat voisin varsin mielelläni liittää vaikka omaan leffakokoelmaani, joka onkin vielä säälittävän pieni.

Eiliselle päivälle kauhua kehitti sitten migreeni, joka puhkesi kun pääsin rankan viikonlopun jälkeen kotiin lepäämään. Ja tämän päivän kauhusta vastasi se kirjoituskurssin essee, jonka sain viimein väkerrettyä loppuun ja palautettua. Nyt pitäisikin siirtyä tekemään seuraavaa tehtävää, mutta nautiskelen nyt ensin vähän aikaa siitä tunteesta, että sain yhden homman tehtyä loppuun.

16. heinäk. 2007

quovadis

FinnCon 2007 - kuvia kanssa!

Ensimmäisenä linkki Tuomaksen sivulle, missä on myös juttua Conista sekä varsin edustava kuva paikalla olleesta Deathwriters-väestä. Kuvasta saamme kiittää yllättäen löytynyttä ystävääni.

Seuraavista kuvista kunnia taas kuuluu kirjoittajakollegalleni. Itse en vielä omista digikameraa, joten on mukava saada näitä tänne.

Nova-palkittuja

Matkalla Con-bileisiin näimme todella hienon kirkon.

Deathwriters-paneeli. Kauhukoira Isidor, Flag, Tohtori, charles dexter ward ja Vastapaavi.

Kauhukoiraa janottaa eikä minullekaan tullut mieleen ottaa vesikuppia mukaan.

Vielä muutamia cosplay-pukujen kuvia:

http://img54.imageshack.us/my.php?image=anniab0.jpg

http://img64.imageshack.us/my.php?image=puku1de5.jpg

http://img64.imageshack.us/my.php?image=puku2rs2.jpg


En voi kuin ihailla pukujen tekijöiden taitoa ja mielikuvitusta. Saattaisin muuten itsekin helposti hurahtaa johonkin vastaavaan, koska tykkään tehdä itselleni vaatteita tai modata jo olemassaolevia.

Tähän päättyy siis Con tältä vuodelta. Kiitän kaikkia vastuussa olleita sekä niitä ihmisiä, jotka satuin tapaamaan.
worm

FinnCon 2007 - kirjafriikin taivas ja helvetti

Kirjojen, lehtien ja sarjakuvien myyntipisteitä oli vähän joka puolella ja ne olivat toinen toistaan houkuttelevampia. Ensimmäinen tehtävä oli kartoittaa, mikä piste oli missäkin ja mitä niistä sai, ja mihin hintaan. Pari kirjaa tuli ostettua siinä välissä ja noin kolmeakymmentä harkittua erittäin vakavasti. Vaeltelu pöydästä toiseen oli samaan aikaan niin ihanaa ja niin turhauttavaa. Minä haluan tuon, tuon, tuon, tuon ja tuon… ja tuokin olisi niin kiva… ja tuo… Ja silti rahallinen tilanne sallii vain rajallisen kirjamäärän hankkimisen. Se pakotti tekemään erittäin epämiellyttävää karsintaa, joka pudotti ensimmäisenä hankintalistalta kaikkein uusimmat teokset.

Olin valmistautunut tähän mieluisaan urakkaan lukemalla ahkerasti Portin ja Spinin kirja-arvosteluja, joiden perusteella teoksista voisi päätellä jotakin. Tämä osoittautui tarpeettomaksi, koska tein tänäkin vuonna ostokseni näppituntumalta enkä löytänyt mistään Michelle Paverin Henkivaeltajaa, jota olin ajatellut katsella, kun se näytti niin houkuttelevalta Portin arvioissa. Voi olla, että sitä oli saatavilla, mutta siinä tapauksessa se on hukkunut lukuisien muiden kirjojen joukkoon.

Ajan pyörä –kokoelmani karttui 22. osalla eli Hämärän tienhaaralla. Kaikki muut myytävänä olevat osat omistin jo ennestään. On harmillista, ettei 13. ja 14. osaa tunnu saavan yhtään mistään, mutta jatkan metsästystä. Muutama muukin aukko rivistössä on vielä. Kirjailijahan oli Robert Jordan.

Simon Ingsiltä ostin kirjan Kuuma pää, etupäässä siksi, että pidin todella paljon Rautakalan kaupungista ja halusin lukea häneltä jotakin muutakin. Tad Williamsin Lauluja kuusta ja tähdistä oli ihan pakollinen ostos, koska olen todella kuokussa Varjojen marssiin. Mukaan päätyi myös Jonathan Lethemin Musiikkiuutisia sekä Iain Banksin Syyllisyys. Ainakin musiikkiuutisista olen kuullut positiivista palautetta.

Portti-kirjojen sarjaan kuuluvia novellikokoelmia lähti mukaani kolme kappaletta. Pasi Jääskeläisen Missä junat kääntyvät, Heikki Ojan Jäinen lohikäärme sekä Ursula K. Le Guinin Sisämeren kalastaja. Ajattelin, että voisin lukea vähän enemmän novelleja.

Enkunkielisten pinosta naarasin Parke Godwinin kirjan Robin and the king sekä Robert Silverbergin toimittaman kokoelman Legends. Olen aina tykännyt erittäin paljon Robin Hood –tarinoista ja jälkimmäisessä kokoelmassa oli nimekkäitä kirjoittajia kuten Stephen King, Orson Scott Card sekä Raymond Feist. Robert Silverbergin nimi ei sano minulle mitään, mutta kaipa se hyvä on.

Sarjakuvatkaan eivät välttyneet hyökkäyksiltäni täysin, vaan ostin Liikkuvasta linnasta kolme ensimmäistä osaa. Tarkoitus oli ostaa myös se neljäs ja viimeinen, mutta mietin niin kauan, että ne olivat menneet kaikki. Harmillista, mutta kaipa minä saan sen käsiini jotain toista kautta.

Saalista ei voi siis sanoa millään muotoa kehnoksi, vaan olen oikein tyytyväinen. Toisaalta monta kiintoisalta näyttävää kirjaa jäi hankkimatta, minua himottivat erityisesti Naurujen maa, Harmin tiellä, Troikka ja Kehä. Harmin tiellä olisi päätynyt vihreään luistinkassiini, mikäli nekin eivät olisi loppuneet kesken.

Nyt pitää ihan oikeasti raivata kirjahyllyihin tilaa. Mitähän kirjoja työntäisi yläkaappiin pois tieltä? Luultavasti tyhjennän sen hyllyn, jolla on muutama Serbiasta hankkimani enkunkielinen teos sekä erittäin sekalaista kirjaston poistomyyntikärrystä kannettua sälää.
pen

FinnCon 2007 - kirjoittajan mietteitä

Kirjoittajan kannalta FinnConissa oli monia erittäin ajatuksia herättäviä ohjelmanumeroita, joihin olen aikaisemmin yleissepustuksessa viitannut. En referoi noita ohjelmanumeroita, vaan esitän ajatuksia, jotka versoivat niistä. En erittele sen kummemmin, mikä miete lähti mistäkin jutusta, vaan pohdin nyt ihan sitä sun tätä. Kilpailuista, kustantamisesta koti- ja ulkomailla, netin mahdollisuuksista. Kaikki on nyt sekoittunut ja limittynyt päässäni semmoiseksi mössöksi, etten enää pystyisi varmaan tunnistamaankaan, mistä mikäkin ajatus lähti. Mutta asiaan...

Pohdintaa )
quovadis

FinnCon 2007 - yleisiä tunnelmia

Tässä sepustusta siitä, missä tuli käytyä. Spesifimpiä pohdintoja tulossa mahdollisimman pian.

Perjantaista sunnuntaihin )


Muiden Con-kokemuksia löytyy usvan blogista, joka on muutenkin seuraamisen arvoinen. http://usvazine.vuodatus.net/ on osoite. Sieltä löytyy myös linkkejä muihin conia käsitteleviin blogeihin ja keskusteluihin.

Mainos

Mukauta