Veristä siirappia

Nyt sain luettua tuon fantasia-Usvan, jossa omakin novellini oli. Pidin kyllä. Olen koko kirjoittaja"urani" ajan ollut kallellani high fantasyyn päin, ja sitä ei novellimitassa kirjoiteta niin paljon kuin tahtoisin. Nyt saatavilla oli sitten kokonainen lehdellinen tätä herkkua. Jossain määrin ilahduttavaa oli sekin, että vaikka kaikki novellit olivatkin "kunnon" fantasiaa, kääpiöitä ja haltioita ei silti näkynyt kertaakaan. Ilmeisesti kaikki kirjoittajat olivat päättäneet lähestyä aihetta hyläten kaikkein suurimmat kliseet. Kliseitä oli kyllä ihan runsaasti, mutta minua eivät häirinneet missään kohdin, koska aina oli onnistuttu tuomaan mukaan myös joku omaperäinen juttu. Oikein mukava lukupaketti.

Pari vuotta sitten kirjoittamani novelli Kivien koulu on nyt julkaistu Usvan numerossa 3/2008, joka on fantasianumero. Lehden voi ladata luettavaksi täältä.

En oikein osaa sanoa nyt mitään, olen vain iloinen siitä, että novelli löysi kodin. Suuret kiitokset Annelle.

Sain vihdoinkin luettua Usvan satunumeron, joka ilmestyi jo kesällä. Hieno numero on taas kerran saatu koottua. Pidin kaikista tarinoista, mutta erityisesti mieleen jäi Marika Riikosen Kokoelman helmi, hillitön uusintaversio Tuhkimosta. Niin, minkäs takia se prinssi Tuhkimoon oikein rakastuikaan...

Minulla on hirveä kasa lehtiä odottamassa lukuvuoroaan, kun yleensä tulen työntäneeksi ne syrjään ja odottamaan, että luen ne "myöhemmin". Mutta nyt, kun sain viimeiset kirjaston kirjat alta pois, aloin vihdoin madaltaa tätä pinoa ja päätin aloittaa loppupäästä, jotta pääsen edes valheellisesti ajan tasalle. Viimeisin Portti ja Spin on nyt sitten luettu ja sisäistetty, ja niiden myötä tuli taas luvattoman iso pino niitä kirjoja, jotka haluan lukea joskus. Kirja-arvostelut herättävät liikaa kiinnostusta.

Novelleista minulle jäi mieleen erityisesti Portti 2/2008 numerossa ollut Timo Surkan Hiekalla täytetty laatikko. Tarinassa oli jatkuvasti aidosti häiritsevä tunnelma ja pahaenteisyys oli käsinkosketeltavaa. Kuitenkin aika pitkälti sai myös leikkiä sillä, onko päähenkilö täysin mielenvikainen, joskin minä olen taipuvainen uskomaan, että ei ollut. Ehkä siksi, etten erityisemmin pidä lapsista. Kenties juuri tuo seikka tekikin tästä novellista minulle niin iskevän, parinkymmenen sivun mitta hujahti kuin siivillä.

Usvan numero 3/2007 on ilmestynyt. Ja minun novellini Karuselli on mukana. Kolmas lehtijulkaisu on nyt sitten tosiasia. Tuuletusta.

Lehteä pääset lukemaan osoitteesta http://www.usvazine.net

On vähän sekava olo, taidan mennä lukemaan kyseisen lehden itsekin loppuun.

Saisi jo lakata paahtamasta. Olen tolkuttoman väsynyt tähän kuumuuteen. Ruokahalu on tipotiessään enkä viitsi tehdä muuta kuin litkiä mustaherukkamehua jäillä ja käännellä laiskasti kirjan tai lehden sivuja. Haluan muuttaa asumaan pakastimeen.

Hauskaa tässä tietysti on se, että puolen vuoden kuluttua minulla on tätä ikävä. Niin se vain menee.

Olen lueskellut kirjastosta lainaamaani Portin numeroa 4/2006. Oma Portin tilaukseni alkoi vasta tämän vuoden ekasta numerosta.

Erityisen kiinnostunut olin lukemaan viime vuoden kisan voittaja-novellin, M. G. Soikkelin Tänä vuonna Mariobadissa. Minun listallani novelli menee luokkaan "tiedän, että tämä on hyvä, mutta minä en silti juuri pidä tästä". Aika paljon lukeneena ja myös arvosteluja lukeneena minulle on kehittynyt jonkinlainen hyvyystutka, joka toimii riippumatta siitä, pidänkö tekstistä itse vaiko en. Idealtaan teksti on mielenkiintoinen ja toteutus on onnistunut, mutta minulle lukijana teksti on liian etäistä, että pystyisin siitä nauttimaan täysillä.

Portin kirja-arvostelut pitäisi kieltää lailla. Nytkin minulla on hirveä hinku saada kymmenisen arvosteltua kirjaa käsiini, ja HETI. Ja lukulistani on jo muutenkin hävyttömän pitkä.

On tämä kamalaa. :D

Hitto kun on KUUMA koko ajan. Inhoan sitä, ettei tätä loukkoa pysty tuulettamaan järkevästi. Parvekkeen oven voi kyllä avata selälleen, mutta ei se mitään auta. Korkeintaan saan muutaman ampiaisen riesakseni. Ikkunat on jo selällään.

En saanut yöllä unta. Oli liian levoton ja hikinen olo. Istuin parvekkeella ja luin Applegaten Kauhujen kitaa, joka oli sopivan kevyttä sulatettavaa. Paistoin lettuja. Piirsin huonon sarjakuvan. Pitäisi harjoitella. Lopulta alkoi tulla vähän viileä yöilmassa pelkässä yöpaidassa ja kykenin menemään nukkumaan vähäksi aikaa, mutta heräsin ihan liian vähän unen jälkeen.

Totesin, että voi jee, nettini ei vaihteen vuoksi toimi. Ensin ajattelin sen olevan vain tavallinen käyttökatkos ja lähdin käymään kirjastossa, jossa pikakoneella sain sähköpostin tarkastettua ja mieltä hiukan rauhoitettua, sillä ei ollut mitään ihmeitä tullut. Lainasin pari kirjaa, ihan vaihteen vuoksi. Kävin kaupassa. Ostin jääteetä. Ostin jääpalapusseja. Ostin jäätelöä. Ja minulla on edelleenkin kuuma.

Kotiin tultuani netti oli ihan yhtä kuollut kuin ennenkin, joten ei muuta kuin ilahduttamaan verkkovastaavaa, joka varmaan jo muistaa minut varsinaisena riesana tämän antiikkirakkineeni kanssa, joka ei sitten ikinä toimi niin kuin pitäisi. Ei ratkaisua. Laitoin jääpaloja tulemaan. Minua kiukuttaa, kun en ymmärrä, miten on mahdollista, että se pussi ihan tosiaan sulkeutuu itsestään, kun sen kääntää ylösalaisin. Järkeni sanoo, ettei se yksinkertaisesti voi toimia ja en uskonutkaan sitä ennen kuin näin itse. Mutta miten? Ääh. Pitää varmaan kysyä mieheltä joskus.

Sitten teinkin todellisen uroteon, eli laitoin vihdoin ja viimein valokuvat kansioihin. Niitä oli kertynyt noin kuuden viimeisen vuoden ajalta, joten urakka ei ollut aivan pieni, vaikka olenkin laiska ottamaan kuvia. Ensin etsin kaikki valokuvat, mitkä tässä kämpässä oli vielä lajittelematta, ja niitä löytyi kolmesta eri paikasta. Mielenkiintoista oli se, että paria kuvasettiä en ollut nähnyt koskaan aikaisemmin. Katselin silmät pyöreinä joitakin vaelluskuvia ja mietin, onko kasvomuistini vieläkin huonompi kuin kuvittelen, kunnes hoksasin, että kuvat ovat varmaan mieheni ottamia tai ainakin hänen kamerastaan. Löysin muuten muutaman aika namun kuvan hänestä ilmeisesti vanhojentanssipuvussa. <3 Ja hääkuvat myös. Luoja, siitä on aikaa. Tunnen itseni vanhaksi.

Laitoin hänen kuvansa odottamaan pääsyä omistajansa luokse ja aloin lajitella omiani. Niistä sentään suurimmasta osasta muistin, missä mikäkin oli otettu, joskin muutamien lapinreissujen kuvat tahtovat vähän sotkeutua toisiinsa ja erotin ne oikeastaan vain siksi, että ne olivat eri koteloissa. Toivottavasti meni oikein. Hurja urakka tuommoinen järjestely. Täten teen itselleni lupauksen, että yritän tästä lähtien laittaa kuvat albumeihin sitä mukaa kun niitä kertyy.

Luin sen Kauhujen kidan loppuun. Everworldin kuudes osa. Seikkaillaan vähän hetwanien maassa, missä on kivoja laulavia puita ja semmoista, törmätään Dionysoksen juhliin ja sitten kovasti paetaan Ka Anoria, joka tykkää syödä jumalia. Täsmälleen sopivaa luettavaa tämmöisenä päivänä. Ihan kiva höttökirja tämäkin, jostain syystä oikeastaan tykkään näistä, vaikka sitä onkin vähän noloa myöntää. Toisaalta makuni ei ole ikinä ollut kovin "hyvä", en kuitenkaan välitä kovin paljon, vaan luen juuri sitä mitä haluan.

Spinistä luin Leila Paanasen novellin Jósteinn ja Berglind. Minä tykkäsin tästä aika paljonkin, novelli oli mukava lukea ja mukana oli riittävän suuria tunteita, että juttu pysyi mielenkiintoisena. Oli myös kiintoisa huomata, miten samasta aiheesta voi kirjoittaa ihan täysin erilaisia tarinoita eikä se häirinnyt ollenkaan, että olin joskus lukenut Jenny Kangasvuon Aalto nahan alla -novellin. Sinänsä hassua, että tarinat olivat ilmeisesti saman vuoden Portin kisassa molemmat.


Tuskailin netin kanssa lisää, häiritsin verkkovastaavaparkaa ja sitten yhtäkkiä sainkin asetukset säkällä oikein. Olisi tehnyt mieli iskeä päätä pöytään - miksi en kokeillut tuota ennen kuin kävin kyselemään? No, toisaalta edellisellä kerralla se EI toiminut, vaan vaadittiin muita toimenpiteitä. En tykkää tästä koneestä, mutta valitettavasti ilmankaan ei voi olla.

Plääh, kuuma ja pitäisi mennä iltalenkille.

Pidin edellisestä ulkoasusta, mutta halusin semmoisen, joka suostuisi näyttämään nimeni ihan tässä etusivulla. Ei se mikään salaisuus kumminkaan ole, kuka minä olen. Epäilen, ettei monikaan ole tullut käyttäjätiedoista sitä kurkistaneeksi.

Mahdollisia ulkoasuja on satoja, mutta niistä on todella vaikeaa löytää sellaista, joka näyttäisi kaiken olennaisen informaation ja olisi vielä järkevästi luettavissa sen lisäksi. Monet menevät todella ahtaiksi tai sitten niiden teksti on valtavaa.

Kokeilen nyt tätä vähän aikaa ja katson, opinko katsomaan tuota. Melkein tuli jo ahdistuskin selatessa - kun ei löydy, niin ei vain. Pah. Mutta onhan tässä jotain kivaa. Olen luonteeltani varsin syksyinen ihminen. Aina on koleaa ja sataa...

Mätin kirjoja yläkaappiin ja totesin, että sinnehän mahtuu vielä vaikka kuinka. Kun on taitava sijoittelija, niin yksiöönkin mahtuu kumman paljon kirjapinoja. Uudet teokset ovat aika uljaasti esillä juuri siinä kirjahyllyssä, jota kukaan ei ikinä huomaa, koska se on eteisessä. Mutta ovatpa kumminkin.

Aika on mennyt etupäässä netteillessä ja päivittäessä Con-kokemuksia. Ennätin kuitenkin lukea uusimmasta Kosmoskynästä Saara Henrikssonin lyhyen novellin Paperilohikäärme. Ihan viehättävä ja sievä pikkuinen tuo oli, sellainen, jonka jälkeen tulee vähän sokerinen ja kiva olo.

Meinasin eilisiltana katsoa Rautanaamion, joka on yksi suosikkielokuvistani, mutta en jotenkin ehtinyt ja onhan se minulla videolla. Pitää joku kerta katsoa.

/Muoksista. Sepä teema kesti pitkään. Vaihdoin taas.

Mutta totesin, että Netscapella katsottuna tämä näyttää aika käsittämättömältä mössöltä. Kertoisitteko, mahdolliset lukijat, onko tämä layout luettavissa?

Äh, lankesin taas kirjastossa. Minulla oli hyvänä aikomuksena vain viedä muutama kirja sinne takaisin ja olla lainaamatta mitään, lukea edellisetkin pois ja sitten keskittyä omiin kirjoihin välillä. Kuinkas sitten taas kävikään. Tein ihan pienen kierroksen hyllyjen välissä ja keräsin kasaan viisi kirjaa, jotka oli "ihan pakko" lainata.

Jostain syystä lainasin oikeastaan pelkkää scifiä. Juuri nyt tekee mieli lukea scifiä. Todennäköisesti, kun pääsen noihin kirjoihin saakka, tekeekin jo mieli myös fantasiaa ja sitten sitä on pakko lähteä hakemaan kirjastosta. Ja sitten kannan taas sylillisen kirjoja kotiin.

Taidan olla toivoton. Pitäisiköhän harkita jonkinlaista vieroitushoitoa? Olenko muuten ikinä tullut maininneeksi, että minä pidän kirjoista? Näin muuten viime yönä unta erään asunnon sisustamisesta, ja uneen liittyi erittäin vahvasti kadehdittava määrä täpötäysiä kirjahyllyja. Voi tuska.

Ja kun pääsin kotiin kirjoineni, löysin repustani myös sen inhan kirjekuoren, jonka unohdin postittaa. Ja joka oli myöhässä jo tänään. Kaikenlaiset lomakkeet pitäisi kieltää lailla, koska niiden täyttäminen on ihan epäinhimillistä. Tuotakin täyttäessä revin hiuksiani ja erityistä ärsytystä aiheuttivat kohdat, joissa sanottiin, että katso ohje kohta se ja se, missä selitetään, mitä kyseisessä kohdassa tarkoitetaan. Katsoisinhan minä, jos olisitte viitsineet lähettää sen ohjeen lomakkeen mukana. Mutta kun perkele ei. Tunsin itseni tavallista tyhmemmäksi miettiessäni, pitäisikö minulla oikeasti olla joku ohje, kun siihen viitattiin koko ajan, mutta ei sitä siinä minulle lähetetyssä nipussa kyllä ollut. Ihmisten kiusaamista tuommoinen. Ja nyt en sitten vieläkään päässyt siitä eroon. Pitää kai iltalenkillä yrittää muistaa kävellä postilaatikon ohi.

FinnConiin on enää muutama päivä aikaa. Mietin, pitäisikö minun raivata kirjahyllyyn tilaa, mutta päätin tehdä sen vasta sitten, kun palaan kotiin ja tiedän, miten iso tila tarvitaan. Pitää taas mättää kirjoja vaatekaappien yläkaappeihin. Niitä on siellä jo erinäisiä pinoja ennestäänkin. Tarvitsisin oikeasti isomman asunnon. Ihan vain siksi, että kirjani mahtuisivat sisään.

Conia odotellessa luen myös Spinin numeroa 3/2006. Aika myöhässä, mutta kun aina on pitänyt olevinaan lukea jotain kirjaa, ja tämä on unohtunut. Tässä on aika paljon Novassa palkittuja novelleja, ja Conissahan se sitten taas nähdään, kuka voittaa tänä vuonna. Minäkin osallistuin. Olisi hieno yllätys, jos olisin päässyt finaaliin, mutta sittenpä senkin näkee.

Viime vuonna voittanut Mari Saarion Keveät ei vakuuttanut. Hiukan vähemmällä toistolla sekä ilman kirjoitusvirheitä novelli olisi saattanut olla mukava lukukokemus. Tällaisenaan se onnistui melkein pelkästään ärsyttämään. Jonkin verran lohdutusta tarjosivat Marika Riikosen Höynä ja Kärtty sekä Tiina Männistön Ensimmäinen tapaamani noita, jotka ovat molemmat sijoittuneet vuoden 2005 skabassa. Näistä jälkimmäisestä pidin todella paljon. Mukaansatempaava, kummallinen, ei ollenkaan rasittava, vaan tyylikkään simppelisti tarinansa kertova. Höynä ja Kärtty taas hyödyntää satua kierolla tavalla. Loppu oli minun makuuni vähän liian avoin, mutta muuta naputettavaa en keksi.

Pari viime päivää on ollut armotonta sähellystä tuon nettiuudistuksen kanssa. Siinä meni aikaa säätäessä asetuksia kolmen aikaan yöllä ja lopulta selvisi, etten tajua koneista senkään vertaa kuin kuvittelin tajuavani. Asennuslevyke, jota kone kovasti väitti tarvitsevansa, osoittautui lopulta turhaksi ja hyvä niin, sillä se on edelleen kadoksissa. Kummaa, mutta pääasia on, että tällä hetkellä viritys toimii. Ehdin jo nähdä untakin sen rompun etsimisestä.

Lauennut jännitys ja siihen yhdistyvä armoton tietokonettaminen tarkoittaa tietenkin migreeniä. Ja se taas tarkoittaa sitä, että mennään aikaisin nukkumaan, ja se puolestaan aiheuttaa heräämisen muutaman tunnin kuluttua. Tässähän sitä nyt istutaan eikä nukuta tippaakaan. Särky väijyy edelleen taustalla, mutta niin kauan kuin se pysyy siellä, olkoon.

Netittömänä aikana tuli luettua joitakin juttuja. Terry Pratchettin Elävää musiikkia meni päivässä ja oli varsin sopivaa luettavaa väsähtäneelle mielelleni. Varsinaista musiikkia sille. Kirjassa Pratchett pureutuu musiikkiin ja bändeihin ilmiönä, tavallisen riemukkaaseen tapaansa. Levi's ja Elvis -viittaukset panivat hihittelemään. Kuoleman tyttärentytär Susan osoittautui todella mielenkiintoiseksi hahmoksi, ja itse Kuolema on edelleen symppis.

Portti 1/07 -lehdestä luin Vesa-Pekka Hervan novellin Paikka rannalla ja J.K. Miettisen Jäytää -novellin, minkä jälkeen lehti onkin kaluttu loppuun. Paikka rannalla tuntui liian pitkältä ja laimealta, mutta Miettisen teksteistä olen tähän mennessä aina pitänyt eikä myöskään Jäytää pettänyt. Teksti on napakka, koukuttava ja yllättävä, ja lopulta hiukan kummalta kuulostava otsikkokin sopii tarinaan täysin.

Luin loppuun pitkään kesken olleen Pablo Nerudan runokokoelman Meren ja yön portit. En ole varsinaisesti runoihmisiä enkä missään nimessä osaa analysoida niitä millään vähänkään käsitettävällä tavalla, mutta silloin tällöin tykkään lukea niitä ja antaa mielen assosioida ihan mitä se tykkää, ymmärtämistä en yleensä jaksa yrittää. Näistä en pitänyt mitenkään hirveästi, muutama kolahtava oli eksynyt joukkoon, mutta useimmat eivät koskettaneet millään tavalla. Mutta onhan tästä pakko pitää:

Haluan että sanassa
näkyisi karkeus,
raudankarvainen suola,
maan
hampaansa katkonut voima,
niiden veri jotka puhuivat
ja niiden jotka eivät puhuneet.

Tahdon nähdä janon
tavujen sisällä:
tahdon koskettaa tulta
joka piilee ääneen:
tahdon tuntea huudon
pimeyden. Tahdon
sanoja niin karheita
kuin neitseelliset kivet.

(Ote runosta Sana)

Tällä hetkellä minulla on kesken Nabokovin Lolita, joka vaikuttaa kerrassaan mainiolta, vaikka olinkin hiukan ennakkoluuloinen.