Home

Mainos

Mukauta

11. maalisk. 2008

pen

Noususuhdannetta kirjoittamiseen

Tämän vuoden Atorox-lista on nyt kasattu ja se löytyy esimerkiksi Usvan blogista. Lista paljasti minulle jättiyllätyksen - oman nimeni. Karuselli on äänestetty mukaan! Olen vielä lievässä shokissa tästä käänteestä, ja erittäin iloinen.

Ne listalla olevat novellit, jotka olen lukenut, ovat olleet sellaisia, joista olen pitänyt todella paljon. Mukana oli myös kaikki ne, joita itse sinne olin äänestänyt, mikä oli kiva yllätys. On hienoa nähdä oma novelli noiden joukossa.

Kirjoittaminen on takunnut viime aikoina erittäin pahasti. Toissapäivänä ja eilen punnersin kaksi kurssitehtävää valmiiksi hiuksia repien ja vähän väliä huokaillen, ne eivät tahtoneet syntyä sitten millään, vaan vastustivat joka ikisen kirjaimen kirjoittamista. Sain ne kuitenkin tehtyä, ja melkein ajoissa. Toisesta tuli ihan hyvä, toisesta ei, mutta siitä on varmaan mahdollista muokata ihan hyvä, kunhan ennätän. Piti vähän oikoa, että sai tehtävän palautettua. Fiksu ihminen olisi tietysti aloittanut kirjoittamisen aikaisemmin. Mutta kun se kirjoittaminen oli takunnut ja silloin ei vain saa aloitettua yhtään mitään.

Sen huomaaminen, että lopulta kuitenkin sain tarinat kirjoitettua tuskaisuudesta huolimatta, oli rohkaisevaa. Huokasin helpotuksesta, vaikka seuraava deadline onkin jo muutaman päivän kuluttua ja tänään pitää siis jatkaa erään pitkään kesken olleen tarinan kirjoittamista. Tekeminen ei lopu millään, ja keskeneräisten tarinoiden kansioni pursuilee aivan järkyttävällä tavalla. Tässä ei auta muu kuin vain ottaa sieltä yksi työstettäväksi ja tehdä sitä niin kauan, että se valmistuu.

Tarinan saaminen valmiiksi on aina tyydyttävää, silloinkin, kun jälki ei oikein miellytä. Silloin on kuitenkin saanut jotakin valmiiksi. Ja jälkeä voi aina paikkailla editoimalla, kunhan tekstiä on haudutellut vähän aikaa, jotta keksii mitä sille pitää tehdä. Viimeisen pisteen näppäilyn jälkeen voi siirtyä eteenpäin, tehdä jotakin ihan muuta, päästää irti. Siitä saa energiaa.

Toivottavasti energiat alkaa nyt kääntyä vaihteeksi positiivisiksi kirjoittamisen kanssa. Listalle pääseminenkin antaa vähän uskoa omaan tekemiseen.

1. syysk. 2007

pen

Karuselli pyörii

Usvan numero 3/2007 on ilmestynyt. Ja minun novellini Karuselli on mukana. Kolmas lehtijulkaisu on nyt sitten tosiasia. Tuuletusta.

Lehteä pääset lukemaan osoitteesta http://www.usvazine.net

On vähän sekava olo, taidan mennä lukemaan kyseisen lehden itsekin loppuun.

14. elok. 2007

omakuva

Keneltä näytän

Pitihän minunkin. Ryöstin tämän Marikilta.





No jaa, olen aina tiennyt, että minulla on samanlainen tukkapehko kuin Harry Potterilla. Nyt se on sitten kai todistettu. Hah. Niin ja näytän sitten enemmän miespuoliselta. Ei kovin suuri yllätys sekään. Kymmenestä julkkiksesta, joita systeemi minulle tarjosi, vain yksi oli nainen. Mutta se olikin sitten Marilyn Monroe. :D

31. heinäk. 2007

pen

Vielä vähän leiristä

Ryöstän idean leirin tuntojen jaotteluun Usvan blogista ja vastaan Kesäleirin ystäväkirjaan.

Millä odotuksin leiri alkoi?

Aika hermostuneissa ja väsyneissä tunnelmissa alkoi. Uudet tuttavuudet yleensä hiukan hirvittävät, varsinkin jos niitä tulee useampia kerralla. Sain myös itseni kipeäksi kantamalla liian painavia laukkuja kilometrin matkaa kotoa bussipysäkille, ja aamupalakaan ei ollut suostunut menemään alas. Odotin kuitenkin inspiroivia keskusteluja kaikenmoisista kirjottamiseen liittyvistä jutuista.

Miten odotukset toteutuivat?

Paremmin kuin odotin, tapaan suhtautua useisiin asioihin kovin pessimistisesti. Minä ihan jopa puhuin ihmisten kanssa, ja minulla oli hauskaa. Ja kirjoittamisesta tosiaan puhuttiin paljon, jos kohta muustakin.

Mitä sait leirillä aikaiseksi?

Vajaan kaksi sivua erään kauhunovellin alkua. Siitä ei juuri tullut puhuttua kenenkään kanssa, idea on sen verran levällään ja harvoin näytän keskeneräisiä töitä kenellekään. Sain myös todella hyvältä tuntuvan henkilöidean ja melkein tiedän, millaiseen tarinaan hän kuuluu.

Hulvattomin esille tullut idea?

Kaikki kirjoittamaan Reginaan.

Käyttökelpoisin vastaan tullut idea?

Kummitusjuttuleiri.

Hauskin sattumus?

Se, että onnistuin kuulemaan väärin jonkun ”hitsanneen mummoa” oli varsinkin siihen vuorokaudenaikaan melko hysteeristä.

Mieleenpainuvin tilanne?

Sain erään novellin ekasta versiosta palautetta hyvin kokeneilta kirjoittajilta. Vähän pelottavaa, mutta hyvin antoisaa.

Detaljeja

Lepakko eksyi ikkunan väliin, portaikko oli mukava istumapaikka, munkit olivat laittoman hyviä ja minä en osaa käyttää läppäriä.

Elämys

Pan’s Labyrinth –leffa. Waah! Liian hyvä.

Yllätys

Tunsin välillä kuuluvani joukkoon.

Mikä jäi harmittamaan?

Minulla ei ole kameraa, joten en saanut kuvia.

Miten kehittäisit ensi vuonna pidettävää leiriä?

Ehkä joku yhteinen kirjoitusharjoitus olisi kiva.

Lopputunnelmat

Heti, kun olin omissa oloissani ja jännitys laukesi, tuli se perinteinen migreeni. Yääh. Onneksi hyvissä ajoin napattu lääkitys taittoi pahimman terän säryltä. Nyt sitten pitäisi keskittyä kirjoittamiseen, kun innostustakin on saatu. Ehdottomasti hyvä kokemus.

24. heinäk. 2007

pen

Edes vähän yritystä

Ah, löysin uudelleen tämän oivallisen nettisivun.

50 tapaa estää itseäsi velttoilemasta

Joskus kokeilin joitakin noista tavoista, mutta sitten unohdin koko sivun. Nyt löysin sen uudelleen Netticolosseumia selailemalla, kun muistelin sen siellä olleen. Tutustukaa kaikki, jotka kirjoitatte.

Arg. Haluan saada jotakin kirjoitettua, jotakin pois käsistä vähäksi aikaa, tai pää alkaa hiljalleen räjähtää. Eilen sain taas kerran uuden idean novellin aiheeksi, kun tuijotin Kuuden ketjua. Oli muuten eka kerta, kun katsoin sitä, en yleensä seuraa sarjoja, mutta kai se sitten oli vähän inspiroivaa. Tein olevinaan jonkinlaista ihmistutkimusta katselemalla, millaisia ohjelmia jotkut ihmiset katsovat. Ha, on minullakin aina selitykset velttoilulle.

Nyt minulla on täksi päiväksi The Suunnitelma. Ensin menen Wordiin ja avaan sen penteleen tiedoston, jossa se editoitava novelli asustelee ja pilkkaa minua. Sitten luen sen läpi. Sitten tallennan sen uuteen tiedostoon, johon alan editoida. En pakota itseäni aloittamaan sitä editointia tänään, jos se tuohon saakka päästyä tuntuu mahdottomalta, mutta se on sitten valmiina odottamassa seuraavaa kertaa.

Sitten otan nipun Usvan leirin osallistujien suunnitelmia ja menen istumaan keittiön pöydän ääreen. Syön ja luen niistä läpi niin paljon kuin kerralla jaksan.

Sitten - mitä vain satun haluamaan.

16. heinäk. 2007

quovadis

FinnCon 2007 - kuvia kanssa!

Ensimmäisenä linkki Tuomaksen sivulle, missä on myös juttua Conista sekä varsin edustava kuva paikalla olleesta Deathwriters-väestä. Kuvasta saamme kiittää yllättäen löytynyttä ystävääni.

Seuraavista kuvista kunnia taas kuuluu kirjoittajakollegalleni. Itse en vielä omista digikameraa, joten on mukava saada näitä tänne.

Nova-palkittuja

Matkalla Con-bileisiin näimme todella hienon kirkon.

Deathwriters-paneeli. Kauhukoira Isidor, Flag, Tohtori, charles dexter ward ja Vastapaavi.

Kauhukoiraa janottaa eikä minullekaan tullut mieleen ottaa vesikuppia mukaan.

Vielä muutamia cosplay-pukujen kuvia:

http://img54.imageshack.us/my.php?image=anniab0.jpg

http://img64.imageshack.us/my.php?image=puku1de5.jpg

http://img64.imageshack.us/my.php?image=puku2rs2.jpg


En voi kuin ihailla pukujen tekijöiden taitoa ja mielikuvitusta. Saattaisin muuten itsekin helposti hurahtaa johonkin vastaavaan, koska tykkään tehdä itselleni vaatteita tai modata jo olemassaolevia.

Tähän päättyy siis Con tältä vuodelta. Kiitän kaikkia vastuussa olleita sekä niitä ihmisiä, jotka satuin tapaamaan.
quovadis

FinnCon 2007 - yleisiä tunnelmia

Tässä sepustusta siitä, missä tuli käytyä. Spesifimpiä pohdintoja tulossa mahdollisimman pian.

Perjantaista sunnuntaihin )


Muiden Con-kokemuksia löytyy usvan blogista, joka on muutenkin seuraamisen arvoinen. http://usvazine.vuodatus.net/ on osoite. Sieltä löytyy myös linkkejä muihin conia käsitteleviin blogeihin ja keskusteluihin.

Mainos

Mukauta