Veristä siirappia

Olen tässä viimeisen vuorokauden aikana lukenut neljä albumia sarjakuvia, ja lisäkin vielä maistuisi. Loppui vain lainat kesken, nyt ei ole enää jäljellä kuin "oikeita" kirjoja. Ehkä alan seuraavaksi ruokkia itseäni Atorox-novelleilla, pitäisi niitäkin tosiaan alkaa jo lukea ja nyt olen saanut Usvat printattua, joten niitä viitsii jo lukeakin. Olen laiska lukemaan näytöltä, jos ei ole ihan pakko, vaikka kyllä tämä kone on siinäkin hommassa taivaallinen vanhaan pöytäkoneeseen verrattuna. Mieluiten kuitenkin nojatuoliin käpertyneenä ja paperiversio sylissä.

Akiraa kun joku aika sitten luin pari ekaa albumia, en oikein tiennyt, pidänkö siitä vai en. Nyt luin sitä lisää ja kyllähän se alkaa käynnistyä. Homma menee vähän kaoottiseksi ja henkilöitä tuntuu olevan vähän liikaa, ehkä niiden roolit vielä selkiintyvät, mutta välillä tuntuu, että Kaneda, joka on tähän mennessä vaikuttanut joltain päähenkilön tapaiselta, unohdetaan liian pitkäksi aikaa. Lisäksi monet hahmot ovat kovasti toistensa näköisiä vaatetusta myöten, mikä on omiaan sekoittamaan ainakin minut. Mutta silti, kyllä tuosta voisi taas pari seuraavaa osaa katsastaa. Jäi aika jännään paikkaan viidennen albumin lopussa. Juonesta en vielä hirveämmin osaa sanoa mitään, mutta ilmassa on suuren katastrofin tuntua, ja sehän on aina kivaa. Ei tämä suosikkisarjiksiani ole, mutta ei huonokaan.

Eilen sain virkattua loppuun hihat yhteen lyhythihaiseen paitaan. Kyseinen työ on ollut kesken arviolta noin kuusi vuotta, en nyt ihan tarkalleen muista, milloin olen sitä aloittanut, ja ilman hihoja se on lojunut muuten koottuna pari viimeistä vuotta. Kun ei sitten millään olisi huvittanut laskea, miten paljon kuvioita tarvitaan hihojen pyöriöihin. Ja oikein arvasin, kaksi kertaa minä ne jouduin purkamaan ennen kuin sattui kohdalleen. Tämän siitä saa, kun ei käytä ohjeen mukaista lankaa, vaan soveltaa ohuemmalle ja sitten pitää laskea kaikki itse uudelleen. Nyt tuli kuitenkin ihan hyvännäköiset hihat, vielä pitäisi jaksaa ommella ne kiinni ja päätellä. Eiköhän se tule tehtyä tässä näiden jääkiekon MM-kisojen aikana, kun tulee istuttua telkkarin edessä. Ensimmäinen matsi tänään, jee! Tätä pääntyhjennysputkea olenkin jo ehtinyt odotella.

Turha reissu, mutta tulipa tehtyä. Kävin eilisen paperisodan ihan turhaan ja nyt vituttaa. Onneksi löysin sentään kirjaston poistomyynnistä Karvis-lehtiä.

Olen ihan poikki. Nukuin parin tunnin päiväunet, mutta ei se oikein riitä. Pitänee mennä kohta vaikka ihan nukkumaan, jos tämä elämä tästä tasoittuisi. Se olisi ihan tervetullutta.

Sunnuntaina kävin kaverin luona katsomassa leffan Da Vinci -koodista. Senhän luin ihan vähän aikaa sitten kirjana, ja kun kaveri oli lainannut leffan, päätin käydä vilkaisemassa onko se yhtään parempi leffana kuin kirjana. Enpä varsinaisesti sanoisi, vaikka leffa kestikin vähemmän aikaa. Siinä oli kuitenkin onnistuttu oikomaan ne muutamat vähäisetkin mielenkiintoiset jutut, jotka kirjassa oli, ja oli keksitty ihan ihme lisäyksiä. En suuremmin pitänyt, mutta tulihan nähtyä. En edelleenkään käsitä, minkä vuoksi tuo on niin suosittu.

Olen lukenut L. Frank Baumin Ihmemaa Ozin ja itse asiassa jo palauttanut sen kirjastoonkin. Se oli jännä lukea sen takia, että tarinan pääpiirteittäin tunsi ennestään, vaikka en ollutkaan lukenut. Sama juttu joidenkin satujen kanssa, tai vaikka Kalevalan. Niihin törmää kuitenkin välillä joissakin paikoissa. Ozista olen joskus lapsena kyllä nähnyt teatterinäytelmän sekä jonkun leffaversion. Tarinahan meni niin, että pyörremyrsky lennättää Dorothyn kodistaan Kansasista, ja matkalla Ozin velhoa tapaamaan hän saa kumppaneikseen aivottoman variksenpelättimen, sydämettömän peltimetsurin ja pelkurileijonan. Minä pidin kirjasta, joskin minusta Dorothy oli aika tylsä halutessaan heti vain takaisin kotiin, vaikka oli päässyt mitä kiehtovimpaan maailmaan. Olin muiden teosten vaikutuksesta olettanut, että Dorothyn kengät olisi tehty rubiinista, mutta ne olivatkin hopeaa. Jostain syystä pidin sitä mielenkiintoisena.

Olen lukenut myös Akira-sarjakuvista kolme ensimmäistä albumia. En ole vielä ihan tullut tulokseen siitä, pidänkö vaiko en. Tai siis pidän, mutta pidänkö niin paljon, että jaksan lukea koko sarjan, se on toinen juttu. No, lainaan pari seuraavaa ja katson, alkaako tarina käynnistyä kunnolla. Piirrosjälki on tässä ainakin kivaa, ei niin perinteisen mangamaista. Piristävää on myös se, että päähenkilöstä ei ole tehty mitään maailmanpelastajasankaria, vaan hän on ihan tavallinen. Itse asiassa Kaneda ei näytä haluavan tehdä mitään muuta kuin ajaa prätkällä, vetää huumeita ja iskeä tyttöjä. Mutta silläkin keinolla pystyy näköjään sekaantumaan asioihin, joista olisi parasta pysytellä erossa.